Kohti vastuullisempaa vaateteollisuutta

Lumoan haluaa tehdä osansa paremman huomisen puolesta. Olemme tietoisia että tekstiiliteollisuus on yksi suurimmista ympäristön kuormittajista ja siksi kehitämme jatkuvasti toimintatapojamme tehdäksemme korjausliikkeitä ja toimiaksemme yhä vastuullisemmin. Vastuullisuus näkyy kokonaisvaltaisesti kaikessa toiminnassamme. Se alkaa materiaalien ja yhteistyökumppaniemme valinnasta, ja se jatkuu mm. harkitessamme mallistokokoja ja volyymeja. Emme halua tuottaa maailmaan ylen määrin tavaraa vaan haluamme että jokainen Lumoan -tuote löytää hyvän kodin ja pääsee aktiiviseen käyttöön. Lähituotanto on myös tietoinen valinta sen pienemmän hiilijalanjäljen vuoksi ja toisaalta myös lähellä tuotetun tavaran tuotantoprosessia on helpompi valvoa. Maailma ei muutu hetkessä, mutta jokainen meistä voi tehdä osansa. Lumoan on sitoutunut tekemään parhaansa jotta voimme hyvällä omatunnolla nauttia kestävästä käyttömuodista jatkossakin

Suunnittelu

Suunnittelemme kaikki tuotteet itse. Haluamme tehdä harkittua muotia, joka kestää käytössä pitkään. Jokaisessa tuotteessamme täytyy olla potentiaalia klassikoksi. Ompelutyön tulee olla laadukasta ja materiaalien kulutusta kestäviä. Mallistot ja kappalemäärät ovat pieniä, jotta liikatuotantoa ei synny. Tuotteemme on suunniteltu jokapäiväiseen käyttöön, saman vaatteen voi asustaa niin arki- työ- kuin juhlakäyttöönkin sopivaksi. Vaatteemme on kaavoitettu normaalimitoituksen mukaisesti (XS - XL), mutta tarjoamme osaan malleista myös plus-mitoituksen kokoja (46 - 52) sekä lasten kokoja (62 - 152).

Materiaalit

Materiaaleiksi valikoimme laatuja jotka ovat sekä eettisiä että mahdollisimman vähän ympäristöä rasittavia. Se ei ole aina helppoa. Muodin tekeminen olisi tuhannesti yksinkertaisempaa jos voisimme vain valita sen kangaslaadun joka tuntuu käteen mukavimmalta. Monen materiaalin kohdalla valinta on hyvin monitahoinen. Kaikki kierrätysmateriaalit eivät esimerkiksi ole niin kulutuskestäviä kuin toivoisimme, ja ne kestävimmät materiaalit taas eivät aina ole kovin vastuullisia. Luonnonmateriaalit ovat kyllä biohajoavia mutta läheskään kaikki niistä eivät ole vastuullisia, ei eettisyyden eikä ekologisuudenkaan näkökulmasta. Malliston rakentaminen onkin välillä varsinaista tasapainoilua, ja pitkälti myös parhaimpaan mahdolliseen kompromissiin tähtäämistä.

Suosimme luonnonkuituja ja etsimme jatkuvasti uusia vastuullisia vaihtoehtoja. Mallistoistamme löytyy kierrätysmateriaaleja mm. teollisuuden ylijäämämateriaaleista sekä kierrätetyistä muovipulloista valmistettuina. Lähes kaikki käyttämämme luomupuuvilla on GOTS-sertifioitua, merinovillamme on aina mulesingvapaata ja polyesteria käytämme vain kierrätettynä. Vältämme tietoisesti vastuullisuuden näkökulmasta kyseenalaisia materiaaleja kuten esim. perinteisin menetelmin valmistettua viskoosia ja silkkiä. Olemme halunneet kiinnittää huomiota vastuullisuuteen myös vaatteisiin kiinnitettävissä tuotemerkeissä. Roikkulaput on valmistettu kierrätyspaperista, niiden kiinnitysnyörit ovat luomupuuvillaa ja nyörin sinetti on tehty biohajoavasta maissitärkkelyksestä.

Lähituotanto

Lähituotanto on Lumoanin tietoinen valinta sen pienemmän hiilijalanjäljen vuoksi ja toisaalta myös lähellä tuotetun tavaran tuotantoprosessia on helpompi valvoa. Kuljetusmatkat ovat lyhyitä emmekä joudu kuljettamaan kankaita tai tuotteita laisinkaan lentorahdilla. Vaatteemme valmistetaan Virossa ja Liettuassa. Kyseisissä maissa tarkkaan säädetyt ja valvotut lait takaavat tuotanto-olojen eettisyyden ja tuotteiden turvallisuuden (mm. haitallisten kemikaalien käyttö on kielletty). Valitsemme yhteistyötehtaamme myös sillä perusteella, että pääsemme helposti käymään tehtaalla ja valvomaan sen toimintaa.

Yhteistyö Viron ja Liettuan tuotantopaikkoihin toimii suomalaisten yhteistyökumppaneiden kautta. Heillä on pitkä historia kyseisten tehtaiden kanssa toimimisesta, työoloja valvotaan ja toimintaa kehitetään jatkuvasti. Molemminpuolinen luottamus on syntynyt pitkäaikaisen yhteistyön seurauksena. Mitä pidempään yhteistyötehtaan kanssa on toimittu, sitä syvempää on luottamus ja sitä helpompaa on asioiden hoitaminen. Lumoan pyrkii vaalimaan kumppanuutta toimiviksi toteamiensa tuotantopaikkojen kanssa ja panostamaan pitkäaikaiseen yhteistyöhön, se on kaikkien etu. Koska Lumoan haluaa kehittyä entisestään vastuullisuusasioissa, käymme tuotantopaikkojemme kanssa jatkuvaa keskustelua siitä mitä voisimme yhdessä tehdä näiden asioiden edistämiseksi: muun muassa pakkausmateriaalien ekologisuudesta ja ylijäämämateriaalien jatkokäytöstä on jaettu ajatuksia ja pohdittu parhaita mahdollisia toimintatapoja. Ratkaisut vaativat joskus aikaa löytyäkseen, mutta jokainen pienikin edistysaskel vie kohti parempaa ja vastuullisempaa huomista.

Lähituotanto mahdollistaa mutkattoman kommunikoinnin ilman turhia välikäsiä ja pitkiä viiveitä informaation kulussa. Lyhyet tuotantoajat nopeuttavat ja helpottavat suunnittelu- ja tuotantoprosessia huomattavasti. Vastuullisuusnäkökulman lisäksi siis helppous, luottamus, laatutaso ja nopeus ovat lähituotannon ehdottomia valtteja.

Lumoan vaatteet valmistetaan lähituotantona Liettuan Kaunaksessa ja Viron Raplassa sekä Valgassa, jossa farkkumme valmistuvat suomalaisen MASI Companyn tehtaalla. Kaikki Liettuassa ja Virossa tehtävä tuotanto tapahtuu suomalaisten yhteistyökumppaneiden kautta. Materiaalit hankimme eurooppalaisilta toimittajilta: neulokset suurimmaksi osaksi Saksasta ja kankaat pääosin Liettuasta sekä Saksasta.

Vastuullinen vaateteollisuus

Pääsuunnittelijamme Tuuli Jouhten oli asiantuntijana Alfa Studion suorassa tv-lähetyksessä koskien vaateteollisuuden vastuullisuutta.

Lumoan alkuvuodet

Ensimmäiset Lumoan vaatteet valmistuivat vuonna 2012 kun päätimme laajentaa valikoimaa koruista myös vaatepuolelle. Valmistusmaana oli tuolloin Thaimaa. Tutustuimme maailmanmatkallamme Bangkokissa pieneen perheyritykseen, joka valmisti meille ensimmäiset pitsikauluksiset tunikamekot. Aika nopeasti ilmeni, että heidän pieni yrityksensä ei pysty vastaamaan meidän kasvavaan kysyntään. Oli aika vaihtaa tuotanto Eurooppaan. Lumoan tuotanto siirtyi vuoden 2013 alussa Portugaliin, jossa tuotteitamme valmistettiin aina kesään 2019 saakka. Tällöin siirsimme valmistuksen lähemmäksi, Liettuaan sekä Viroon. Pitsituotanto on ollut Thaimaan tuotantovuodesta 2012 lähtien Aasiassa ja se on sittemmin siirretty Eurooppaan. Luotettavan ja laatustandardejamme vastaavan pitsitoimittajan löytäminen Euroopasta on ollut monen vuoden projekti.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yleistä
Lumoan Group Oy (2724865-5, Mikkolantie 1 A, 00640 Helsinki) myy tuotteita yrityksille sekä yksityisille henkilöille. Toimitusehdot ovat liitetty sähköiseen tilausvahvistukseen, jonka vastaanotat automaattisesti ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen tehtyäsi tilauksen.

Tilauksen seuranta
Tilauksenkulkua voi seurata sähköposti-ilmoitusten välityksellä sekä kirjautumalla tilauksenseurantaan nettikaupassa. Tilauksen status on “käsittelyssä” kunnes sen käsittely on valmis ja muutetaan “toimitetuksi”. Tilaus toimitetaan pakettina oman valintasi mukaisesti postiin, muuhun noutopaikkaan tai perille saakka. Seurantakoodi toimitetaan toimitusvahvistuksessa. Toimitamme tilauksia myös ulkomaille.

Toimitusaika
Tilausten toimitusaika on korkeintaan vaatteilla 7 pvä (+ postipäivät) ja koruilla 14 pvä (+ postipäivät). Sesonkeina ja alennusmyynnin yhteydessä toimitukset saattavat olla pidempiä. Mikäli tarvitset tuotteen lyhyemmällä toimitusajalla, laitathan viestiä niin yritämme mahdollisuuksien mukaan järjestää tämän. Mainitsethan meidän kanssa jo sovituista aikatauluista lisätietoja-kentässä.

Palautukset ja vaihdot
Vaatteilla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus. Palautusoikeus koskee vain käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita. Palautustuotteet tulee pakata hyvin. Liitäthän palautuksen tilauksen mukana tulleen palautuslomakkeen. Kun palautus on käsitelty ja hyväksytty, suoritamme palautuksen samalla maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa. Voit palauttaa kotimaantilauksesi Matkahuollon kautta asiakaspalautuksena. Ohjeet tähän tulevat vaatetoimituksen yhteydessä. Matkahuollon pakettipisteet löytyvät “täältä. Mikäli haluat vaihtaa tuotteen, otathan yhteyttä sähköpostitse info(at)lumoan.fi, jotta voimme varmistaa varastotilanteen. Tieto sovitusta vaihtotuotteesta tulee merkitä palautuslomakkeeseen.

Veloitamme palautuksista palautusmaksun 6,90€. Tuotteen vaihto toiseen on maksuton ensimmäisellä vaihtokerralla. Noutamatta jätetyistä paketeista veloitamme käsittelykulut 15€.

Huom. Tilaustyönä tehdyillä koruilla ja tekstilaatoilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta, ellei virhe joudu meistä. Haluamme tästä huolimatta tehdä asiakkaistamme tyytyväisiä, joten otathan pikimmiten yhteyttä sähköpostitse info(at)lumoan.fi, mikäli ongelmia ilmenee.

Korut ja käsintaonta
Jokainen kirjain ja kuvio on käsintaottu, eikä kahta samanlaista laattaa ole olemassa. Kirjaimet eivät ole täysin suorassa koneellisen kaiverruksen tapaan, vaan jälki tuo koruun omaleimaisen käsintehdyn ulkonäön. Valmistamme tuotteet tilauslomakkeen mukaisesti, joten täytäthän lomakkeen tiedot tarkasti, etenkin laattoihin tulevien tekstien osalta. Mikäli tilaat lisää laattoja aikaisempaan koruun ja haluat tekstilaattojen olevan samankaltaisia esim. asettelun, kirjainvälin ja patinan suhteen, laitathan valokuvan sähköpostitse halutuntyylisestä laatasta sekä maininnan tästä tilauksen lisätietokenttään.

Mikäli tilaat lisää laattoja aikaisempaan koruun ja haluat tekstilaattojen olevan samankaltaisia esim. asettelun, kirjainvälin ja patinan suhteen, laitathan viestiä sähköpostitse info(at)lumoan.fi.

Hinnat ja maksut
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. Toimitusmaksu Suomen sisällä on 6,90€ – 10,90€ riippuen toimitusvalinnasta. Tilauksen koko ei vaikuta toimitusmaksun suuruuteen. Toimitusmaksua ei palauteta mahdollisen palautuksen yhteydessä. Tilausten laskutusasiat hoitaa Checkout Finland Oy, joka on on OP Ryhmään kuuluva, maksunvälitykseen erikoistunut yritys. Käytössämme on heidän kauttaan seuraavat maksuvälineet: pankkikortit, luottokortit, Collector lasku ja osamaksu, Everyday lasku, Jousto lasku, Pivo maksunappi sekä MobilePay. Lue tarkemmin Checkout -palvelun maksuehdoista